Marin presidentti uhkaa haastaa HS:n oikeuteen

Moskova/Helsinki,
30.·1.

STT , PEKKA LEHTONEN

Marin tasavallan presidentti Leonid Markelov uhkaa haastaa Helsingin Sanomat oikeuteen.

Presidentti on suuttunut viime vuoden lopulla ilmestyneistä jutuista, joissa presidentin väitettiin syrjineen tasavallan alkuperäiskansaa, marilaisia, virkanimityksissä. Helsingin Sanomien mukaan myös marinkielistä lehdistöä syrjitään ja omakielisen kirjallisuuden julkaisemista rajoitetaan.

Samansisältöisiä kirjoituksia on ilmestynyt myös muissa suomalaisissa ja ulkomaisissa lehdissä. Yleensä ne ovat perustuneet, niin kuin Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajan Mika Parkkosenkin jutut, marilaisten haastatteluihin.

Tammikuussa Marijskaja Pravda -lehdessä julkaistussa haastattelussa Markelov sanoo, että sananvapaus on Marissa kunnossa. Hän väittää, että Helsingin Sanomat oli kääntänyt hänen antamassaan haastattelussa asiat päälaelleen.

-·Tasavallan hallitus pitää kirjoituksia parjauksena ja kansallisten riitojen lietsomisena. Se aikoo esittää oikeudelle syytteen suomalaista lehteä ja muita jutun julkaisseita lehtiä vastaan, Markelov sanoi Marijskaja Pravdan haastattelussa.

Helsingin Sanomien vastaavalla päätoimittajalla Janne Virkkusella ei ollut keskiviikkona Markelovin lehtilausuntoon mitään kommentoitavaa.

- En ole havainnut mitään sellaista, mikä antaisi aihetta tämäntapaiseen toimeen, Virkkunen sanoi viitaten uhkaukseen oikeusjutusta.

Presidentiltä avoin kirje

Marissa julkaistiin aikaisemmin presidentin avoin kirje Helsingin Sanomien päätoimittajalle. Siinä presidentti torjuu kaikki syytökset itseään vastaan.

Presidentti sanoo, että Marissa kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä.

-·Ei yhdelläkään kansalla, ei edes marilaisilla, pidä olla mitään etuoikeuksia muihin kansallisuuksiin nähden, hän kirjoittaa.

-·Tätä periaatetta on noudatettu myös valtiovallan elimiä muodostettaessa. Silloin on otettu huomioon ennen muuta koulutus, työkyky ja sivistystaso, eikä kansallisuutta, presidentti kirjoittaa.

Käytännössä suurin osa alkuperäiskansa marilaisten edustajista syrjäytettiin valtion tärkeimmistä viroista uuden presidentin tultua valtaan.

Marin suomalaisugrilaista alkuperäisväestöä edustava Marin kongressi on voimakkaasti protestoinut presidentin kansallisuuspolitiikkaa. Siitä ovat kirjoittaneet myös ulkomaiset sanomalehdet.

Virosta terroristeja?

Tammikuussa marilaiset saivat uuden protestin aiheen. Marijskaja Pravdan haastattelussa presidentti Markelov antaa kuvan, jonka mukaan Virossa opiskelleet marilaiset palaisivat kotimaahansa vaarallisina kapinallisina.

-·He voivat palata vaimoineen ja me annamme heille kaikille työtä. Mutta vain, jos he todella haluavat tehdä työtä, Markelov sanoi Marijskaja Pravdan mukaan. Hän jatkoi Tshetsheniaa tarkoittaen, että eräästä tasavallasta lähti myös nuoria opiskelemaan ulkomaille ja kun he palasivat, heistä aiheutui sellaista päänsärkyä että heidän olisi ollut parempi olla palaamatta.

Marilaisten kongressi pitää lausuntoa suomalaisugrilaisten kansojen halventamisena ja muistuttaa, että Virossa ovat opiskelleet monet Marin tunnetuimmat ja ansioituneimmat tiedemiehet. Marin kansallisuuspoliittinen tilanne on herättänyt huomiota koko
suomalais-ugrilaisessa maailmassa.

Suomen suurlähetystöstä Moskovassa todettiin, että Suomi, Viro ja Unkari seuraavat tarkasti Marin tapahtumia.

Tagasi pressiteate juurde
Pressiteated 2002